2017/05/12

VAPAAPÄIVÄ VAPAAPÄIVÄSTÄ


Tiedättekö sen tunteen, kun joskus vaan ei jaksa aloittaa hommia, jotka olisi pitänyt jo tehdä? Pyykkikori pursuaa ja tiskikone pitäisi laittaa päälle, sillä puhtaat astiat ovat lopussa, mutta kaiken tämän sijaan tekisi vain mieli antaa olla ja unohtaa kaikki päiväksi? Mulla oli tänään juuri sellainen päivä. Kaiken koulustressin keskellä alkaa kotikin pikkuhiljaa näyttää kaaokselta, mutta eilisiltaisten siivousaikeitten sijaan heräsin tänään poikkeuksellisen saamattoman fiiliksen kanssa ja lopulta päätin ihan hyvällä omatunnolla lykätä hommia vielä ainakin tämän päivän!

Heräsin tänään ilman kelloa siinä kymmenen aikaan ja pitkän tovin jälkeen taistelin itseni ylös ja koirien kanssa ulos. Kotona tein aamupalaa, keitin teetä ja linnoittauduin sohvalle lempikirjani kanssa, joka oli jäänyt superjännään kohtaan eilen illalla. Ennen kuin huomasinkaan, oli kello jo kolme iltapäivällä, enkä aikonut ottaa minkäänlaista stressiä pakollisista jutuista. Aloin miettimään, miksi pitää aina haalia itselleen niin älyttömästi tekemisiä ja pakollisia hoidettavia ja stressata niitten suorittamisesta? Miksei voisi joskus vain päättää, että tänään en tee yhtään mitään?

Itse ainakin huomasin samantien, kuinka monen tunnin hyvään kirjaan uppoutuminen laski stressileveleitäni aivan silmissä, ja aika tuntui pysähtyneen täysin. Ei tarvinut miettiä mitään, vaan sai keskittyä olemaan juuri siinä hetkessä ja tehdä juuri sitä, mitä itse halusi ja mistä tuli onnelliseksi juuri sillä hetkellä. Otin myös pitkät päiväunet vaikka olin herännyt aamulla myöhään, ihan vaan koska halusin! Vitsi miten voimaannuttava ja rentouttava päivä onkaan takana :) Kohta lähdetään vielä koirien kanssa koirapuistoon treffaamaan paikallista shibaherraa, jonka omistajiin törmäsin sattumalta kadulla muutama viikko takaperin! Jos ihan hurjaksi heittäydyn, ajattelin laittaa ne koneet pyörimään palattuamme, mutta katsotaan sitten, mikä fiilis :) Ne ehtii varmasti huomennakin!



Oletteko te joskus ottaneet tällaisia totaalisia irtiottoja arjesta, vaikka olisikin ollut asioita hoidettavana? Millaisia rentoutumiskeinoja olette todenneet toimivan itsellänne, kun stressilevelit ovat nousseet turhan korkealle? :)

8 comments:

  1. Tollaset päivät on ihan parhaita! Ei aina tarvi olla suorittamassa jotain ja joskus on ihanaa ottaa päikkärit hyvällä omallatunnolla, vaikka ei ois koko päivänä tehnyt mitään :-)

    http://osakaksi.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  2. Samaistun niin tohon kaikkeen! Onneks mun osalta pitäis helpottaa kesäkuussa :D

    ReplyDelete
  3. Maailman ihaninta on kyl se kun löytää jonkin kirjan johon vaan oikeasti uppoutuu. Ei siis ahmimalla 5 lukua yhdessä päivässä, vaan et uppoutuu tarinaan ja hahmoihin. Painaa jokaisen sanan mieleen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niimpä! Mä tykkään näissä Keplerin kirjoissa myös siitä, että kappaleet ovat melko lyhyitä, yleensä vain joittenkin sivujen pituisia, joten tarina etenee kokoajan eikä jää junnaamaan missään vaiheessa :)

      Delete
  4. Tämmöset päivät on kyllä ihan parhautta! Itse rentoudun usein lukemalla jotain hyvää kirjaa, kuuntelemalla musiikkia tai katsomalla Netflixiä. Joskus jos pihalla on ihana sää, saatan mennä kävelemään :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on! Kuulostaa hyvin samalta mitä itsekin teen :)

      Delete