2017/04/21

UUSIA KLASSIKOITA KAAPISSA


Käyn oikeastaan todella harvoin vaatekaupoissa, lähinnä tarpeen yllättäessä kuten itseasiassa nytkin. En tajua miten on edes mahdollista olla tilanteessa, jossa yrittää samalla karsia pursuavaa vaatekaappia kaikesta turhasta, mutta silti ei ole oikein mitään päällepantavaa :D Uskoisin kuitenkin, etten ole ainoa tämän ongelman kanssa? Olen jo useamman vuoden yrittänyt siirtää vaatearsenaaliani klassisempaan ja ajattomaan suuntaan, mutta projekti on vielä kesken. Voiton puolella kuitenkin taidetaan jo onneksi olla, sillä suuri osa vaatteistani jotka ovat tiukan syynin selvittäneet, ovat sellaisia jotka olen omistanut jo useamman vuoden ajan.

Tänään käväisin pikaisesti koululla treffaamassa opiskelukavereitani joitten kanssa valmistelemme presistä maanantaille, jonka jälkeen piipahdin Viru -keskuksen kautta aikeina etsiä mustia farkkuja. Poikkesin ensimmäiseksi Zaraan jossa koin ehkä elämäni ensimmäistä kertaa tilanteen, että menin vaatekauppaan etsimään jotain tiettyä ja löysin sen! Aivan täydellisesti istuvien korkeavyötäröisten farkkujen lisäksi kotiutin myös kolme paitaa ja bleiserin, aivan ihana ja täysin minun näköiseni Zaran tämänhetkinen mallisto! Enemmänkin olisi lähtenyt mukaan jos olisi löytynyt kokoja, etenkin muutama paita ja yksi mekko jäivät harmittamaan suuresti, mutta eiköhän näillä pärjää taas jonkinaikaa! Valkoista, raidallista ja hempeitä värejä sekä keveitä ja laskeutuvia materiaaleja; niistä ovat etenkin suosimani yläosat tehty. Tapanani on aina ostaa sama paita useammassa värissä jos vaan löydän mieleisen, sillä kovin usein sitä ei tapahdu. Harkitsen myös hakevani farkuista vielä yhdet tai kahdet lisäkappaleet, sillä taitavat olla ensimmäiset laatuaan koko elämäni aikana, jotka ovat olleet noin älyttömän hyvin istuvat ja vielä kun hintaa oli vain alle 30€! Katsotaan x)


8 comments:

  1. Kävin itse tänään kaverin kanssa juuri Zarassa ja tajusin ettei mulla ole yhtään siellä myytäviä klassisen näköisiä vaateita kaapissa. Seuraavalla shoppailukerralla täytyy kyllä muutama vaate haalia sieltä mukaan :D Tuo hempeän vaaleanpunainen paita on aivan ihana♥

    http://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö olekin, itsekin ihastuin siihen samantien! x)

      Delete
  2. Ompas hienoja vaatteita tullut ostettua. Voisin itsekin käyttää noita. Pitää ehkä käydä joskus Zarassa..

    Http://mmarmoritaivas.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä on siis selkeästi hyvin samankaltainen vaatemaku :)

      Delete
  3. Aivan ihania vaatteita. Kauniita ja keväisiä. Itsekkin olen hankkinut joitakin vaaleanpunaisia vaatteita :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näin keväällä sitä aina ihastuu uudestaan hempeisiin väreihin ja ainakin itse haalin niitä juuri näihin aikoihin :)

      Delete
  4. Oi kauniit sävyt ja vaatteet! ♥ Tuollainen vaaleanpunainen on kyllä se juttu tänä keväänä!!

    https://m-stay-fresh.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö, itsekin rakastuin samantien! :)

      Delete