2017/06/09

PERJANTAIFIILIKSIÄ


Ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua! Blogin puolella on viimepäivinä ollut hieman hiljaisempaa, sillä Suomeen kotiutumisen myötä olen haalinut itselleni paljon tekemistä ja näkemistä siinä samalla käytännönjuttuja kuntoon hoitaen, kuten esimerkiksi saanut hankittua asunnon Ranskasta ensivuodeksi sekä kokoustanut ja tenttinyt kesätöitä varten vaadittavia kursseja. Tänään kävin hyväksytysti suorittamassa sekä anniskelupassin että alkusammutuskoulutuksen (jossa olin muuten ihan pelko perseessä, hyi apua!) ja tulevan maanantain ja tiistain vietän ensiapukoulutuksessa. Työnkuvani on siis niinkin monimutkainen kuin tarjoilija/baarimikko :D No, ompahan ainakin ties mitä papereita ja pätevyyksiä vaikka sitten tulevaisuuden varalle!

Kotimatkalla kävin kaupan kautta hakemassa jääteetä sekä tuoreita kirsikoita, nam <3 Ennen herkuttelua nappasin kuitenkin vielä koirat mukaan ja lähdettiin lenkkeilemään jokirantaa pitkin eri suuntaan ja hieman kauemmaksi kuin normaalisti; tosi kiva reitti ja ihana ilma! Nyt tekisi ihan hirveästi mieli ottaa päikkärit ennen vanhemille lähtöä, jossa treffataan tänään koko porukalla ja tehdään kotitekoista pizzaa! Huomiselle on puolestaan suunnitelmissa reissu pääkaupunkiseudulle koirien kanssa ja illemmalle ollaan suunniteltu lähtevämme ulos rakkaan parhaan ystävän kanssa, joten superkiva viikonloppu tulossa :) Mites teillä?

8 comments:

  1. Todella ihanan kuuloisia suunnitelmia sulla ♥ Hurjasti tsemppiä kesän töihin! :)

    ♥: Ane

    ReplyDelete
  2. Tsemppiä kesätöihin! :) Sulla on kyllä todella hieno blogi. Tykkään niin paljon tästä vaaleesta ulkoasusta ja hyvistä kuvista, jota täällä sun blogissa on! :)<3

    http://palakakkuakiitos.blogspot.fi/
    http://petrajanica.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  3. Oho, ihan kivasti saa jos jonkinlaista passia ja muuta suorittaa, jos haluaa baarimikoksi! Noista on kyllä hyötyä tulevaisuudessa niin töissä kuin varmasti "siviilissäkin". Ai että, sun suunnitelmat kuulostaa erittäin mukavilta! Meikäläisellä tiedossa vaan broidin konfirmaatio ja siihen liittyvät kuvaukset.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo oikeastihan pelkkä hygienia- sekä anniskelupassi riittäisi, mutta tulen työskentelemään laivalla, eli tarvitsen kansimiehen paperit joita varten nuo muut kurssit pitää käydä :D

      Delete
  4. Ihana tuo kuva! Sun suunnitelmat kuulostaa mahtavilta <3

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    ReplyDelete