2017/06/28

AUSSIE BAR TURKU


Lupailin kirjoitella ruokapaikkavinkkejä myös kesällä täältä Suomen puolelta, joten nyt olisikin vihdoin luvassa ensimmäistä :) Meillä on ollut perheen kanssa tapana käydä yhdessä tietyssä ravintolassa aina kesällä, mutta muutaman viimeisen vuoden aikana paikan taso on laskenut niin rajusti, että teimme ensimmäistä kertaa moniin vuosiin poikkeuksen ja vietimme tämän perinnepäivämme toisessa paikassa. Ajankohdaksi osui juhannuksen jälkeinen sunnuntai, joten hyvin moni paikka oli vielä tuolloin kiinni. Päädyimme kuitenkin lopulta Aussie Bariin, jossa olemme kaikki käyneet ennenkin syömässä, joten ruokaan osasimme luottaa ja lisäksi ilma oli niin upea, että miten muutenkaan kesäpäivän näin Turussa viettäisi, kuin jokilaivalla!

Aussie Bar on myös minulle tuttu muutaman vuoden takaa lähinnä klubina, mutta vaikka enää ei paikassa juurikaan tule tuossa tarkoituksessa käytyä, kannattaa ehdottomasti antaa tilaisuus sille ruokapaikkana! Menu on kyseisessä paikassa todella monipuolinen ja ruokaa löytyy muunmuassa ruokaisista salaateista pizzojen kautta burgereihin ja toasteihin. Jokaiselle löytyy varmasti siis jotakin, joka meidänkin porukalla on aina suurta plussaa. Paikan pizzakeittiö oli juhannuksen jäljiltä vielä valitettavasti sekin kiinni, mutta suurin osa porukastamme olikin onneksi himoinnut burger -annoksia, jotka todellakin jättivät kylläisiksi ja erittäin tyytyväisiksi :)

Kaikki pääruuat tyyppiin katsomatta ovat hintatasoltaan 10€-15€ kieppeillä ja summalla saa tosiaankin vatsansa täyteen herkullista ruokaa! Turun Aussie Bar sijaitsee "tälpual jokke" eli Tuomiokirkon puolella heti teatterisillan jälkeen Kaupunginteatterin edessä ja keittiö on auki joka päivä ilta kymmeneen asti.


4 comments:

  1. Turussa tulee todella harvoin käytyä (oon käyny vaan kaksi kertaa), mut nyt tiedän ainakin yhden ruokapaikan missä täytyy seuraavalla vierailulla käydä :D Kuulostaa nimittäin todella hyvältä paikalta eikä hinta luokkakaan ole paha.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo Aussie Bar on kyllä tosi kiva ja henkilökunta aina ihanan aurinkoista ja ystävällistä! Paikassa saa erikoisuutena myös kengurunlihaa, jota maistoin itse muutama vuosi sitten ja oli kyllä ehdottomasti testaamisen arvoinen - etenkin paikan oman beetroot jamin kanssa, joka on tuolla ihan must! Onneksi sitä löytyy useammastakin annoksesta :)

      Delete
  2. Mun kummi on myös suositellut tätä paikkaa meille, kun ajateltiin perheen kanssa mennä käymään kesälomareissulla Helsingissä ja Turussa :D Pitääpäs käydä syömässä tuolla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. En yhtään ihmettele, että muualtakin on kuulunut tästä hyvää :) Aitoa Turkumeininkiä jokilaiva kun on!

      Delete