2017/10/31

LES TERRASSES DU PORT & LES DOCKS VILLAGE

Ihanaa lokakuun viimeistä! Mulla on ollut pientä häikkää kuvien muokkausten kanssa kun Picmonkey päätti ryhtyä maksulliseksi sivustoksi, mutta vihdoin löysin toisen vastaavan ohjelman ja pääsen jotain taas julkaisemaankin! Mulla on monta postausta jonossa joista on puuttuneet vain kuvat, joten pysykäähän kuulolla nyt kun pääsen vihdoin niiden kimppuun :)

Ennen kuin lähden heittämään tänne jättimäistä kuvaspämmiä muutaman viikon takaisesta Barcelonan reissusta haluan kuitenkin kirjoittaa jotain Marseillestakin :D Kaupunki alkaa pikkuhiljaa tuntumaan jo kodilta, mutta todellisuudessa en ole kuitenkaan kiertänyt täällä oikeastaan lainkaan kamera kädessä turistina, joten Marseille -postaukset ovat jääneet kokonaan. Nyt olen kuitenkin tämän viikon syyslomalla koulusta, joten tarkoituksena olisi napata kamera mukaan mahdollisimman usein ja lähteä ihastelemaan tämänkin kaupungin upeutta!

Tänään aloitin missioni pienimuotoisesti käydessäni pyörähtämässä Les Terrasses du Port sekä Les Docks Village -nimisissä ostoskeskuksissa. Keskukset sijaitsevat Joliettessa aivan satamassa tien vastakkaisilla puolilla ja jos Marseillessa haluaa shoppailla, kannattaa keskustan Rue Saint-Ferréolin ostoskadun lisäksi suunnata ehdottomasti tänne! Les Terrasses on varsinainen, erittäin suuri ostoskeskus lukuisine kerroksineen, liikkeineen ja ravintoloineen, kun taas Les Docks on hieman pienempi ja huomaamattomampi, mutta mielestäni idyllisempi liikekeskittymä. Itse en olisi varmaan huomannut tuolla jälkimmäisessä edes pyörähtää, ellen olisi ollut vartavasten metsästämässä uusia treenikenkiä ja huomannut Reebokilla olevan tuolla liikkeen.



Les Terrasses on erityisen kuuluisa ylimmän kerroksensa ravintola-alueesta, joka on kirjaimellisesti jättimäinen terassi merinäköalalla, jossa ravintolat sijaitsevat vieretysten. Paikanpäältä löytyy muunmuassa myös aurinkotuoleja upeista ilmoista ja maisemista nauttimiseen, sekä illalla olemme usein suunnanneet kauppakeskuksen katolla sijaitsevalle Rooftop -klubille. Kummatkin ostoskeskukset sijaitsevat siis kävelyetäisyyden päässä Vanhasta Satamasta, mutta paikalle pääsee helposti myös kauempaa esimerkiksi metrolla tai raitiovaunulla. Käyntiin kannattaa ehdottomasti varata useampi tunti, sillä jo suuren kokonsa ansiosta keskuksissa riittää kyllä kierrettävää :)

Tarjontaa siis löytyy aivan satavarmasti kaikkien mieltymyksiin ja voinkin ehdottomasti todeta Marseillen olevan oikea ostosparatiisi!


8 comments:

  1. Musta tollaset pienet ja sympaattiset liikekeskittymät on ihania, ni aika kiva että sellanen on myös tollasen ison ostosparatiisin kyljessä :) Lisääkin Marseillepostauksia olis kiva lukea, mua nimittäin vähän kiinnostelis matkusta sinne joskus :D

    ♥: Linda/Revontulipalo

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehdottomasti, tämäkin oli senverran vaatimattoman näköinen ulkoa, etten olisi sisälle tajunnut ollenkaan mennä, ellen olisi sattumalta löytänyt tietoa tuosta liikkeestä siellä :) Ja Marseille -postauksia on kyllä luvassa!

      Delete
  2. Ihania kuvia ja ihana näköinen kaupunki! Voisi joskus itsekin lähteä käymään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, tämä on kyllä todella aivan ihana kaupunki, kannattaa ehdottomasti joskus vierailla :)

      Delete
  3. Kuvien muokkaukseen liittyen, suosittelen Photoscapea! Mä vaihdoin ton Picmonkeyn siihen jo useampi vuosi sitten, ja tää on ihan huippu! :) Tähän on myös olemassa se maksullinen versio (taitaa olla 30€ luokkaa kertamaksulla?) mutta mä oon ainakin pärjännyt hyvin ilman sitä :) Upeita kuvia tässä postauksessa myös! <3

    www.hennam.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos vinkistä, pitää tsekata! Nämä kuvat olen nyt muokannut iPiccyllä jota joku mulle suositteli ja se oli ihan kiva, etenkin kun lähinnä vaan muutan kuvien kokoa blogiin sopivaksi ja ehkä teen jotain pientä värien hienosäätöä :) Mulle oli myös tärkeää, ettei pitänyt ladata koneelle mitään ohjelmaa, vaan kaikki hoitui heidän nettisivustollaan.

      Delete
  4. Ihanaa kuulla susta pitkästä aikaa! :) Tosi upeat kuvat<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Ihanaa, että sieltä vielä löytyy kiinnostuneita lukijoita :)

      Delete