2017/09/26

PÄIVÄ MONACOSSA

Kävimme reilu viikko sitten lauantaina ystävieni kanssa päiväreissulla Monacossa, jonne pääsi kätevästi täältä Marseillesta junalla muutamassa tunnissa. Edestakainen junalippu maksoi noin 50€, mutta tuntui hieman turhauttavalta kun tajusimme, että taisimme olla niitä harvoja jotka lipusta oikeasti maksoivat. Verrattuna Suomen junaliikenteeseen, muistutti juna enemmänkin jotain paikallisbussia, sillä ihmisiä tunki kyytiin reilusti enemmän kuin istumapaikkoja oli eikä junassa ollut lainkaan konduktööriä tai muuta henkilökuntaa, joka olisi lippua kysellyt. Etenkin takaisin tullessa oli erittäin epämiellyttävää matkustaa aivan täyteen ahdetussa junassa puolet matkasta jo valmiiksi väsyneillä jaloilla seisten. Päivä itsessään oli kuitenkin erittäin onnistunut :)








Olimme varanneet junamme niin, että meille jäi noin 6 tuntia aikaa kierrellä ja ihastella valtiota. Loppupeleissä kuitenkin jopa tämä aika tuntui hieman turhan pitkältä, sillä vaikka tiesimme Monacon olevan hyvin pieni, yllätti se meidät silti. Kiertelimme pääasiassa Monte-Carlon, La Condaminen sekä Monaco-Villen alueilla, jotka poikkesivat kaikki toisistaan jonkinverran, vaikka sijaitsivatkin vain muutaman kilometrin säteellä toisistaan. Kävimme tietysti ihmettelemässä legendaarista Casinoa sekä Yacht Clubia ja syömässä aamupalacroissantit Café de Paris -kahvilassa, mutta oma ehdoton suosikkini oli kuitenkin Monacon Japanilainen Puutarha. Monen tunnin helteessä kiertelyn jälkeen oli ihana astua virkistävään ja hiljaiseen puutarhaan ja ihailla vaan sen kauneutta sekä hengähtää hetki. Monaco oli muutenkin täynnä viheralueita, jotka tekivät valtiosta entistäkin viihtyisämmän. Oli myös ihanaa viettää päivä todella siistissä ympäristössä, sillä ainakin täällä Marseillessa kadut ovat paikoittain kovinkin törkyisiä.











Kuten kuvistakin siis varmasti huomaa, oli Monaco aivan henkeäsalpaavan upea ja suosittelen ehdottomasti käyntiä kaikille, joilla tähän vain on mahdollisuus. Yksistään tänne ei kuitenkaan kannata suunnata, mutta esimerkiksi Nizzasta Monacoon kestää vain noin puoli tuntia junalla, joten tämä on oiva tapa viettää yksi päivä Etelä-Ranskassa muuten lomaillessa :) Hintatasosta en osaa itse sen tarkemmin sanoa, sillä emme olleet liikkeellä shoppailumielellä, vaan pitäydyimme puhtaasti nähtävyyksissä. Ikonisessa kahvilassa sai kuitenkin pulittaa yhdestä jäätelöannoksesta 22€, mutta annos olikin sitten valehtelematta pään kokoinen ja koristeltu vaikka millä tuoreista kunnon hedelmäpaloista kastikkeisiin ja kermavaahtoon :D

Löytyykö täältä muita, jotka ovat vierailleet Monacossa? Millaisia muistoja valtiosta löytyy, olitteko samaa mieltä kuin minä? :)





9 comments:

  1. Kivoja kuvia. Maisemat näytti kyllä todella ihanilta. Tuli itellekkin oikeen matkakuume :)

    https://tervetuloa-maailma.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Monaco oli kyllä livenä vieläkin upeampi!

      Delete
  2. Ooi Monaco näyttää ihan huikeelta! Pitää kans piipahtaa siellä jos jossain vaiheessa lähden Etelä-Ranskaa kiertelemään (ja luultavasti sellainen tapahtuukin jossain vaiheessa, koska se alue kiinnostaa mua paljon!) :) Tosi kauniita tän postauksen kuvat, ja ihanan aurinkoinen tunnelma niissä!

    ♥: Linda/Revontulipalo

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, kiva kuulla! Etelä-Ranskaan kannattaa suunnata ehdottomasti, muutaman tunnin säteellä löytyy todella monta käymisen arvoista kaupunkia joista jokaisesta löytyy omat piirteensä ja nähtävyytensä! Täällä ei varmasti kyllästy :)

      Delete
  3. Vau nää kuvat on niin upeita♥

    ReplyDelete
  4. Vau mitä kuvia😍 kuulostaa ihanalta reissulta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Päivä oli kyllä erittäin onnistunut kaikinpuolin :)

      Delete
  5. Upeita kuvia oot ottanut Monacosta! <3 Ja kiva lukea, että teidän reissu oli onnistunut. Itse on oikein Monacosta tykännyt, en jotenkin saanut siitä mitään irti ja koko paikka oli liian sekava :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon :) Mun mielestä toi oli ehdottomasti kiva kokea, mutta se muutama tunti kyllä riitti paremmin kuin hyvin ja tuskin nyt ainakaan heti olen uudestaan menossa. Yllätyin kyllä tosiaan kuinka pieni se oikeasti olikaan eikä tekemistä ollut juurikaan :D

      Delete