2017/06/04

ONNEA KAIKKI VALMISTUNEET!


Huh! Nyt on juhlat juhlittu, ja eilinen meni ihan superpitkäksi aamun alkaessa seitsemältä ja viimeisten vieraitten lähtiessä vasta yhdeksän jälkeen illalla. Sen jälkeen vielä paikkojen siivoamista ja kaikkien jämäruokien pakkaamista ennen kotiinlähtöä; itsekin kannoin neljä isoa kassillista ruokaa kotiini, jotka sain juuri ja juuri mahdutettua jääkaappiin! Seuraavat pari päivää saakin sitten kiskoa mahantäydeltä muunmuassa sushia, hedelmäistä pastasalaattia ja mummuni tekemiä lihapullia. Niin ja kakkua! Helposti olisi riittänyt kakkuja yksi vähemmänkin, mutta syödään nyt sitten juustomoussekakkuakin kyllästymiseen asti ennen takaisin dieettiin palaamista :D

Kaikkein kivointa oli kuitenkin tietenkin kaikkien sukulaisten ja ystävien näkeminen; omia juhliani vietettiin kolme vuotta sitten, joten viimeksi tuolloin on ollut samassa mittakaavassa ihmisiä paikalla :) Tällä kertaa ehdin myös ihan eritavalla jutella ihmisten kanssa, vaikka siinä samassa autoinkin myös paljon keittiön puolella. Illalla kotiin päästyäni siskoni kävi vielä tätäkautta matkallaan baariin kun asun ihan tässä keskustassa, lähdin samaa matkaa vielä käyttämään koirat ulkona ja kaaduin sitten samantien sänkyyn!

Olitteko te eilen juhlissa tai valmistuitteko kenties itse? Kommentoikaa ihmeessä, millainen päivä on ollut! Mä suuntaan nyt koirien kanssa Ruissaloon kunnon lenkille :)

No comments:

Post a Comment