2017/04/23

WEEK 16 SUMMARY

Jälleen on yksi viikko jo vierähtänyt ja kohta jo ensimmäinenkin lukuvuosi yliopistossa taputeltu! Kuluneella viikolla vietin tosiaan syntymäpäiviäni sekä J sai kavereita tänne Turusta, jotka ovat majoittuneet meillä keskiviikosta asti. Ihan tavallisesta viikosta ei ole siis ollut kyse. Pääasiassa säät ovat olleet ihan hyviä muutamaa tihkupäivää lukuunottamatta, mutta stressitasot ovat olleet ajoittain taas hieman korkeammalla kiitos tämänpäiväisen Financial Accountingin suuren tehtävän deadlinen sekä huomisen presiksemme koulussa, jota olen valmistellut ja panikoinut varmaan jo kaksi viikkoa :D Vihaan yli kaiken esillä olemista ja ihmisten edessä puhumista, joten pitäkää mulle peukkuja huomiselle!


Synttäreitten kunniaksi Karu Talu Šokolaadista haettuja herkkuja; ylempänä omat kestosuosikit kookospallo sekä snickers -tyylinen ruutu ja alempana uusien makujen testausta: mustikka-mansikkasuklaa sekä aprikoosi-pähkinäsuklaa. Kummatkin olivat aivan älyttömän hyviä ja varmasti lähtevät mukaan seuraavallakin kerralla jos niitä tuolloin valikoimasta löytyy <3 / Synttäriselfie! / Ihania kukkia Vanhakaupungin porteilla. Vaikkei olekaan tullut vielä koskaan kukkia ostettua, tuo pelkkä niitten katselu aivan älyttömän pirteän ja kivan fiiliksen!



Perjantaina mulla oli niinkin hullut aloittelut yksinäni, kuin punaviiniä ja hyvää kirjaa :D Odottelin siis kavereita saapuvaksi ja lopulta mulle tuli kova kiire laittautua, kun koukutuin kirjaan niin pahasti viimeisten kappaleitten kohdalla, että luin sen sitten siltä istumalta loppuun! Tietäväthän muutkin sen fiiliksen, että kun kirjassa päästään tarpeeksi lähelle loppua, juoni on jo niin tiivis ja ratkaisu aivan hollilla, ettei sitä vaan enää kykene pätkäisemään? Onneksi sain J'n kavereilta keskiviikkona jo sarjan seuraavan kirjan tuliaisina! :D / Sunnuntaiaamun rapsuhetki, taisin löytää Kadolta sen maagisen rapsutuspaikan ilmeestä päätellen :D / Asua sunnuntain kauppareissulta.



Käyn niin harvoin nykyään ulkona, että pakkohan siitä on edes jotain todistetta jakaa vaikka mulla silmät seisookin melko pahasti tässä vaiheessa jo päässä :D Kello taisi olla jotain 2-3 välillä, sillä siirryttiin meiltä baariin vasta joskus 1 jälkeen yöllä. Mulla ei muuten ole mitään hajua kuka takarivin keskellä poseeraa, joten jos joku tunnistaa itsensä tai kaverinsa randomien baariselfiestä, niin ilmoittaudu! / Tämä nuudeliwokki on todellakin muodostunut addiktioruuaksi sen jälkeen kun kokeilin ensimmäistä kertaa, ja olen tehnyt sitä nyt ruuaksi varmaan 4 tai 5 kertaa. Niin huikeeta! / Tässä ehkä asia josta olen kaikkein ylpein viimeviikossa: tiistaina mulla oli nimittäin vihdoin se hieman venynyt kynsikoulutuksen loppukoe, josta menin kunnialla läpi ja olen nyt virallisesti ProNails kynsimuotoilija! Jee!

Mulla ollut siis jälleen kaikenkaikkiaan kiva ja tapahtumarikas viikko, millaisilla fiiliksillä te lähdette huomenna jälleen uuteen? :)

7 comments:

  1. Myöhästyneet synttärionnittelut! <3 Ihan tosi hyvännäköisiä noi suklaat, en kestä D: Ja supersöpö koiruus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos paljon! Ja suklaat on ehdottomasti aivan huikeita :)

      Delete
  2. Tosi kivan kuuloinen viikko ollut sulla! Ja tosiaankin tiedän sen tunteen, kun kirjassa pääsee tarpeeksi pitkälle ja juoni vaan tiivistyy ja tiivistyy ja sitä ei enää malta jättää kesken :D

    http://fiiaelina.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kuulla, että on tuttua muillekin :D Kivaa viikonalkua!

      Delete
  3. Hei mahtava tuo kynsikoulutus :) Olis kiva lukea tosta lisää ellet ole aiheesta jo postausta tehnyt.. Mitä maksoi, kauanko kesti, meinaatko mennä johonkin töihin tekemään kynsiä yms? :))

    http://simplylovingstyles.blogspot.fi

    ReplyDelete
  4. Sulla on aina niin kivoja postauksia ja oot niin kaunis! Koirat on mun (salainen) weak spot ja jäin vaan tuijottamaan tuota koiran kuvaa varmaan viideksi minuutiksi, koska hän on niin söpö, en kestä! Mulla on jo pidemmän aikaan ollut tarkotus lukea noita Keplerin rikosdekkareita, mutta en oo vaan saanut aikaiseksi, kun en oikein tiedä, että mistä aloittaisin. Osaisitko suositella jotain mistä olisi hyvä aloittaa?

    Written by Neea

    ReplyDelete