2017/04/26

KLAASPÄRLIMÄNG


Minulta on unohtunut ihan yhden ravintolan esittely, jossa kävimme jo muistaakseni helmikuussa vanhempieni ollessa täällä. Haluan nyt kuitenkin ehdottomasti vinkata tästä kun muistan, sillä kyseessä on jälleen yksi omasta mielestäni Tallinnan helmistä, joka sijaitsee hieman kauempana keskustasta ja jää tästä syystä kaikilta turisteilta käymättä. Paikka on suosittu myös suurempien porukoitten kesken ja itsekin kävin täällä ensimmäistä kertaa koulumme oppilaskunnan pikkujouluissa. Seurueellemme kannettiin pöytiin ainakin viittä erimakuista pizzaa aikalailla nonstoppina ja lisäksi pöydät täyttyivät herkullisista salaattiannoksista jotka veivät kaiki kielen mennessään! Halusin siis ehdottomasti viedä vanhempanikin tuonne.

Klaaspärlimäng sijaitsee osoitteessa Pärnu Maantee 32 ja itse suosittelen ehdottomasti syömään pizzan lisäksi juurikin noita salaatteja! Saattaa kuulostaa hieman hullulta, mutta itse otimme oman suosikkini Insalata del Ortolanon, eli helpommin sanottuna kuvassakin näkyvän vuohenjuustosalaatin jaettavaksi pizzojen lisäksi. En liioittele lainkaan sanoessani, että peittoaa mennentullen kaikki muut salaatit! Myös pizzat ovat taivaallisia ja juuri sellaisia jollaisista itse pidän; ohuehko sekä samalla rapea että pehmeä pohja maistuvilla täytteillä. Nam! Tietysti myös muuta italialaistyyppistä ruokaa on ravintolasta saatavilla.

Kuitenkin viimeisenä mainitsemisen arvoisena asiana haluan painottaa heidän jälkiruokiaan! Kaikki valmistetaan paikanpäällä ja listalta valitsemisen sijaan voi käydä tutkimassa vitriinistä parhaimman näköisiä vaihtoehtoja. Pikkujouluissa saimme vielä pizzojen ja salaattien jälkeen jättimäisiä jälkiruokalautasia joihin oli koottu jokaista lajia heidän valikoimastaan, joten kaikki pääsivät maistamaan haluamiaan. Valitsimme siis nytkin jaettavaksi neljä eri jälkiruokaa ja voi jestas miten hyviä kaikki olivat, vaikken itse ole koskaan mikään leivosihminen ollutkaan! Omana suosikkinani pysytteli tuo mustikkaleivos, joka oli samalla sopivan makea sekä raikas kiitos ehkä hieman juustokakkumaisen täytteen ja makean marjahyydykkeen. Ihastuimme kyllä jokainen ihan kaikkeen ja ravintolakokemuksemme oli erittäin onnistunut, vaikka tarjoilijamme taisikin olla töissä ensimmäistä päivää, sekoitti tilauksiamme (calzoneista hankala nähdä mitä siellä on sisällä) ja unohteli muutamia juomia :D

Alkuruuat, keitot ja salaatit ovat hintatasoltaan 4€ ja 12€ välillä kun taas pastaruuat, pizzat sekä muut pääruuat noin 6€-20€. Suosittelen ehdottomasti siis suuntaamaan seuraavalla reissulla tänne jos tekee mieli italialaista!


4 comments:

  1. Tosi herkkulisen näköisiä ruokia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olivat kyllä ja maistuivat vielä paremmilta!

      Delete
  2. Siis apua, miten herkullisen näköisiä ruokia! Oon itse ihan järjetön ruokafriikki - kulinaristi kun olen. Toi vuohenjuustosalaatti näyttää ihan älyttömän hyvälle! ♥

    http://misslittlemarie.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo tuo salaatti ei oo kyllä tältä planeetalta, siinä on onnistuttu sovittamaan eri maut niin älyttömän hyvin yhteen! :)

      Delete